#

maanantai 11. toukokuuta 2015

Sekametelisoppa

Syvä adiohiljaisuus laskeutui tännekkin vähän kuin puolivahingossa, muutaman viikon takaisen onnettomuuden jälkeen kun tuli jos jonkinlaista hoidettavaa vakuutusyhtiöihin. Lukio vaati viimeiset rutistukset ja ravasin samalla valmennuskurssilla Turussa, joten jos joskus ylipäätään tuli meikkailtua enemmänkin ajan kanssa, ei homman kuvaamiseen enää ollut aikaa tai ainakaan valaistusta.

Lätkitäänpä silti muutamia sekalaisia settejä tännekkin:



Viimepäivinä on tullun hifisteltyä ja fiilisteltyä Diorin Versailles-viisikon parissa. Suunnittelin käyttäväni viisikkoa YO-juhlameikkiini, ja olenkin testaillut sen pariksi mm. Macin Lady Danger-huulipunaa ja arponut mineraalipohjan ja meikkivoiteen väliltä.



Puna ei ihan pääse oikeuksiinsa, sillä osa kuvista on napattu puhelimella. Vaihdoin viikonloppuna Samsung s5 takasin Applen leiriin ja ostin iPhone 6:sen, ah mitä rakkautta! Diorin viisikkoa kuvailen paremmin heti kun vain ehdin.





Olen myös nyppinyt hiuksiani auki, kiinni, jälleen auki,  nutturalle kiharalle, you name it. Lakki pilaa kampauksen kuitenkin, mutta mitä sitä keksisi?





Meikiksi kokeilin tänään Blake Livelystä inspiraationsa saanutta kuulasta meikkiä: miksasin Lumenen Seerumimeikkivoiteeseen pitkäaikaista ystävääni Lancomen Touche Eclatia, pyörittelin koko naamalle Lorealin aurinkopuuterin, jota käytin myös luomivaossa. Silmät rajasin ruskealla rajauskynällä, jonka häivyttelin luomelle. Hyvin kevyet kulmakarvat Maybellinen uudella automaattikynällä (juttua tulossa!), ja lookki oli valmis. Ei ehkä ominta minua, mutta kelpasi mennä katselemaan tällaisia palleroita:


Ei mulle ihan vielä, mutta enköhän saa ystäväni koiria paijailla uuvuksiin asti :)

4 kommenttia:

  1. Ihanan väriset sun hiukset!! <3 ootko itse värjännyt vai laittanut parturissa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin tyttöjen kanssa Tallinnassa, josta hamstrasin muutaman vaalennusjauheen ja Paletten hiusvärejä, ihan niillä laitoin! Viron puolelta löytyi ihania kylmiä sävyjä mitä suomesta ei löydy, tykkään tästä itsekin :)

      Poista
  2. mikset vastaa kaikkiin kommentteihin :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joihinkin yksityiselämää kommentoiviin olen jättänyt vastaamatta, koska yritän pitää sen blogin ulkopuolella :)

      Poista

Jätä kommenttisi